Maanantain treeneissä oli aikas hulvattomat meiningit! Treenattiin kyllä, mutta varsin oli hauskaa touhua ja kieltämättä mukavaa! Porukka lähti kyllä iloisin mielin treeneistä pois

Tehtiin ns. "sipuli"-treeniä (mistä lie tuokin nimitys tulee??!), jossa oli kaksi lyhyttä rataa rinnakkain ja molemmilla radoilla kaksi eri versiota eli tavallaan neljä eri rataa. Radat määräytyivät putkien kirjaimista: a - b - a - b. Kannettavan näytöltä tuli näkyviin kirjainyhdistelmiä esim. a - b (tai kuva + kirjain) ja sen mukaisesti piti sitten rata suorittaa, kumpi kirjain oli ensin, ensimmäiset kolme estettä olivat aina samat. Lähtö oli aina pöydältä, josta sanottiin ääneen suoritettavan radan kirjain ja paluu oli aina pöydälle (jonne mentiin myös silloin, jos tuli hylätty), josta sitten taas uudestaan lähdettiin liikkeelle uusi kirjain saatuamme. Alkuun pari harjoituskierrosta ja sen jälkeen tietyn ajan kuluessa tehtiin niin monta rataa kuin ehdittiin. Huomasi kyllä alussa, että aivot eivät olleet täysillä mukana oikeastaan kenelläkään, mutta loppua kohden alkoi ajatukset pysymään kasassa -vaikka keskeytystä aina tulikin kirjainyhdistelmien katsomisen ja ääneen lausumisen muodossa. Mutta voisi sanoa, että jokaisella meni viimeinen kierros puhtaasti läpi. Tuo oli oikeasti HAUSKAA!   

Tämän jälkeen vaihdettiin kentän puoliskoa, jossa uusi treeni edessä. Opeteltiin rata läpi (30 estettä) ja jokainen vuorollaan suoritti sen -tosin, KUN Harri vihelsin pilliin, piti rata keskeyttää ja jatkaa määrätyillä ylimääräisillä esteillä, olit sitten missä tahansa menossa... Hauskaa oli tämäkin   Periaatteessa pistettiin näissä treeneissä leikiksi, mutta treeniä todellakin tuli ja todella hyvin! Juurikin keskittymisen suhteen.