Ja kuten huomaatte, on päivityksiä vihdoin ja viimein edes vähän tippunut blogiimme. Ja aikaa säästääksemme huhtikuun osalta, todettakoon, että säännöllisesti ollaan treenattu sekä Ilon, että Nokin kanssa valmennusryhmissämme.

Nokin suhteen tuli kouluttajaltamme viime treeneissä palautetta, kun emäntä tuskaili ohjaamisen ja ehtimisen suhteen. Harri yksinkertaisesti vain tuumasi, että "kuvittele, että se on bc (bordercollie) ja liiku sen mukaisesti". Ah, niin yksinkertaista! Kieltämättä, kun emäntä pisti vielä entistä enemmän töppöstä toisensa eteen, ei emäntä enää ollut Nokin edessä hidasteena, eikä Noks ehtinyt lähteä tekemään omiaan... Eli kaipa tuo uskottava on, että Noks ei todellakaan ole mikään hidas etenijä? Tosin toiseen treeniin mennessämme ja kun sielläkin oli ratatreeni tarjolla, oli Noks jo varsin väsähtänyt... Kuntoa ei vielä siis pikkupojalla ole riittävästi (eikä varmasti keskittymiskykyäkään), jotta jaksaisi kahta erilaista ratatreeniä samalla kertaa. Vähän meinasi mennä välillä haahuiluksi.

Nokin treeneistäkin tuli kertaalleen otettua videokuvaa, mutta katsellaan josko se liitettäisiin tähän yhteyteen?