Emäntä sai taas jonkun ihmeen hullun viirauksen. Järjettömän. Aivan utopisen. Mutta kun kerran tuli luvattua, niin pakkohan sitä on nyt itseään niskasta ottaa kiinni ja aloittaa työt asian eteen. Ja se aloitettiin tänään.

Ai mikä?!   Tämä idiootti - siis emäntä - lupautui kakarakoiran kanssa kessujen tokon SM-joukkueeseen. Juu-u! IDIOOTTI!!! Kakarakoiran, jonka kanssa on tehty vain perusteita, mutta ei vielä kertaakaan, edes pienessä mielessämme, ALO-luokan liikkeitä. Ja mikä parasta / pahinta, niin kisat olisivat jo reilun kuukauden kuluttua.... *viheltelee*

Joten nyt on yksinkertaisen pakko alkaa tekemään jotain, tai oikeammin aikas paljonkin, tuon kakaran kanssa asian suhteen. Ja huudellaan samalla niitä emännän persuuksiin potkijoita, jotta tosiaan tavoitteeseensa pääsee. Ja tavoitehan on yksinkertaisesti se, että reilun kuukauden kuluttua kakara olisi edustuskelpoinen ALO-luokassa... voi pyhä sylvi...

Tänään illemmalla emäntä sai jo aikaiseksi kaivella käsiinsä ALO-luokan liikkeet muistin virkistykseksi, jotta tietää tehdä treenisuunnitelmaa... Ja treenit aloitettiin yksinkertaisesti vain paikallaoloharjoituksella, maahanmenolla (sivulla ja liikkeessä), perusasennolla, sekä luoksetulolla. Jos taas ensin palasina muistuttelisi itselle ja kakaralle asioita mieleen... Ja opettaisi ne, mitä kakara ei vielä osaa, eikä sillä ole hajuakaan

Gamin kanssakin tuli sitten hivenen takapihalla treeniä otettua. Yksinkertaisesti vain maahanmenoa, luoksetuloa ja todella paljon kaukoja helpotettuina (vain maahan-istu siirtymiset, sekä istu-seiso). Mutta yllätys oli se, että miten tuon ukon naama alkoi loistamaan jo tuosta pienestä treenipätkästä!  Naama oli kyllä niin onnellisessa virneessä, että ei olisi voinut moista uskoa. Mikä lie nyt tuohon uketsuun tullut... ? Mutta oikeasti, kivaahan tuo vain oli