Emäntä oli jo onnistunut sen verran kuntoutumaan edellisviikolla, että jaksoi väkertää kakarakoiralle takapihalle hyppyesteen. Ja hetihän sitä piti lähteä testailemaan

Kakaran kanssa harjoiteltiin yleensäkin pienen esteen yli hyppäämistä, joka olikin helpommin sanottu kuin tehty! Kakara tuijotti vain intensiivisesti emännän kättä, koska siinä nyt "sattui" olemaan maksapala palkkioksi onnistuneesta hypystä ja se kiinnosti enemmän kuin jokin ihmeen hyppy... Ja kiitos puunkierto-treenien, tuppasi kakara tarjomaan myös tuota kiertämistä esteenkin kanssa. Kyllähän sitä hyppyäkin päästiin ja onnistuttiin peräti oikeaoppisestikin jo hyppäämään, minkä nyt minikorkeus vaati hyppäämään. Lopulta onnistui jo kutsuminenkin esteen toiselta puolelta, vaikka alkuun kakara kyllä varsin liuhakkaasti sujahti se ohi.

Ja kun kerran kakara tykkäsi siitä kiertämisestä niin kovin, otettiin loppuun myös puun kiertämistä. Tässä emäntä huomasi, että vasemmalla kädellä lähetettäessä kakara sujahti oikein vauhdikkaasti puun takaa, mutta oikealla kädellä... Jep. Sitä näköjään treenataan!

Menneenä sunnuntaina olisi ollut kakaralla "ihan oikeat" agitreenit ja sinne mentiinkin sitten varsin liuhakkaasti kaiken kiireen keskeltä. VÄÄRÄÄN AIKAAN!!! Emännälle selvisi paikan päällä, että 1½ tuntia liian aikaseen paikalla oltiin, kun oli sitten emännän tajunnasta mennyt ohitse se, että treenien aika on myöhäistetty... Jurppiminen oli käsinkosketeltavaa... Treeneihin emme sitten menneet, edes siihen oikeaan aikaan.

Emännän jurppiminen ei ottanut laantuakseen, joten pakko oli sitä päästä purkamaan edes jollain tapaa, joten molemmat koirat matkaan, lenkkarit jalkaan, otsalamppu otsalle ja juoksemaan! Kylläpä kumman kevyesti jalka nousi ja matka sujui, kun jurppiminen antoi puhtia eteenpäin menemiseen pilkkopimeällä metsätiellä. Ja teki nimittäin hyvää! Jopa kakarakoira jaksoi hyvin ja oikeasti olisi huidellut paljon reippaamminkin menemään, jollei emäntä olisi vähän heikäläisen vauhtia jarrutellut (molemmat koirat hihnassa, koska tietä pitkin mentiin). Gami mennä hölkyttää omaa tappavan tasaista vauhtiaan eteenpäin turhaa kiirehtimättä, kakarakoira mennä viipottaisi sen minkä vain pääsisi. Huvittavaa oli myös tällä reissulla huomata, että Gami on kaikessa suhteessa tuumailija. Heikäläinen mm. miettii tarkkaan milloin ja missä kinttuansa nostaa? Ja tekee sen sitten ensin hartaasti tutkien kaikki hajumerkit ko. paikalla... Kakarakoira elää kaiken täysillä, jopa kinttunsa nostamisen! Kesken juoksun saattaa yhtäkkiä ottaa ja nostaa pikaiseen kinttunsa pientareelle ja sitten taas mentiin! Kävelylenkeillä tekee aivan samaa... Joskus malttaa tutkia hajumerkit, mutta yleensä se tosiaan on vain tyyliin: äkkipysäys - kinttu ylös - matka jatkuu

Kiva juoksulenkki oli ja jokaisella hyvä mieli sen jälkeen. Ja koirat olivat varsin tyytyväisen oloisia