Sunnuntaina 8.pvä oli Jyväskylässä kisat ja emäntä ilmoittautui sinne liki vuoden tauon jälkeen. Tuomarina siellä oli kaikilla neljällä radalla Jari Tienhaara. Päivä ei alkanut mitenkään "kivasti". Kun saavuttiin paikalle, olikin kisat periaatteessa tunnin etuajassa!!! Noh, eihän sitä saa aloittaa vasta kuin puolta tuntia aikaisemmin, kun on kyseessä ensimmäinen kisa. Harmillisesti emäntä oli perillä n.40 min aikaisemmin, kisat alkoivat siitä 20 min kuluttua, joten eipä siinä kyllä ehtinyt koiraansa lämmitellä kunnolla, kun piti olla jo radalle menossa (vaatteiden vaihdot / koirien juotto / yms). Lähdettiin heti alussa... Ja senhän tietää mitä tulee, kun koiruus lähtee radalle suht suoraan autosta... Ääntä lähtee ja sitä on paljon!

Ensimmäinen rata oli agilityrata, jossa kontaktit olivat vähän paremmat kuin viime kisoissa, puomi oli todellakin selvä, mutta hidas... Selvittiin radalla täysin puhtaasti kolmanneksi viimeiselle esteelle asti, siinä Noks jostain syystä taas luki emännän ohjauksen takaakierroksi, joten meni väärälle puolen... Tässä vaiheessa emäntä löi hanskat tiskiin, kun mitään pelastettavaa ei enää ollut. Hyppy väärinpäin. Hylätty. Yllättävää kyllä, vaikka koiruus tuli suht suoraan autosta radalle, oli kuitenkin yllättävän hyvin kuulolla, vaikka kovasti ääntä pitikin... Mutta emäntää jurppi koko tilanne.

Koska lähdettiin heti alussa (kolmantena-neljäntenä riippuen radasta), ehti ennen seuraavaa rataa lenkittää koirat kunnolla. Tosin seuraava ratakin oli todella etuajassa, joten lenkin jälkeen jäi vain 15 min aikaa tasaantua ja vetää henkeä, kun jo piti uudestaan mennä. Rakensivat radan todella nopeasti!
Toinenkin rata oli agilityrata ja tässä oli kyllä jo heti alussa emännältä hanskat hukassa Nokin suhteen. Heti toinen rima tuli alas tiukassa käännöksessä / huonossa ohjauksessa, mutta pientä hetkeä myöhemmin putken väärä pää kutsui... Joten hylätty (sihteerin lappuun ei oltu näköjään merkitty riman pudotusta... ) Eipä päässyt Noks enää jatkamaan rataa, vaan suoraan radalta pois ja lenkille.

Emäntää pänni, ei voi mitään. Jurppi niin maan perskuleesti menneet radat (vaikka hyviäkin kohtia oli varsinkin ensimmäisellä), aikataulun "kuseminen" noin reippaasti ja kehtas vielä sataakin, joten kaikki oli märkää! Mietti jo, että hittoako noin pahalla päällä tuolla kisoissa enää mitään tekee... ?  Noh, kisat kuitenkin jatkui...

Kolmaskin rata oli agilityrata. Niin hirveää taistelua Nokin kanssa, jotta saadaan edes rata suoritettua läpi! Kunnon vääntöä! Jos Noks piti radalla ääntä, niin kyllä piti emäntäkin! (Harmi -tai ehkä ihan hyväkin? - ettei radasta ole videota...) Kontaktit otti nyt kaikki hyvin, mutta puomin turhankin hitaasti, alkoi hiipimään alastulossa. Oli sellainen rata, että oksat pois! Mutta kappas! Se olikin NOLLARATA! O-ho! Nokille kunnon palkkaus ja lenkille... Mielikin jo emännällä vähän piristyi moisen taistelun jälkeen.

Kun lenkki oli tehty ja emäntä lähti taas valmistautumaan viimeiselle radalle, kurkkasi hän ohimennessään seinälle tulleita tuloksia. Nokille todellakin 0 vp. (hilkulle meni aika alle ihanneajan:  -0,69s, etenemä 3,79m/s), sijoitus 2/29 ja kaiken kruunasi SERT-A !!!! Itkuhan siitä ilosta tuli! Voi ihme!!! Kannatti taistella rata läpi! Just oli aikaisemmin emäntä yhden kanssa jutellut ja sanonut, että on kyllä jo luovuttanut sen suhteen, että Nokista tulisi agivalio ennen eläkeikää. EHKÄ siihen nyt on kuitenkin mahdollisuus, kun tämä oli jo toinen serti? Toivossa hyvä elää...

Ei noita tuloksia kyllä paljoa tuolla radalla tullut, mutta tuo yksi merkintä lämmittää mieltä todella paljon....
SERT-A 8.10.2017 JKL

Viimeinen rata oli sitten jo hyppyrata. Siinä ei enää niin paljoa vääntöä ja kiertämistä ollut, kuten agiradoilla. Ja tältä radalta on peräti video, kun olikin yllätyskuvaaja! (Kiitos Sara ja Outille kiitos peukutuksista! Nuo on oikeasti ihanat nuo peukutukset videolla! )
_img1280.jpg

Emäntä sai itsensä sentään kasattua tälle radalle sertin aiheuttamasta "järkytyksestä" ja hyvillä mielin ja suht rennosti lähti kisaamaan. Yhteistyö toimi tälläkin radalla, vaikka ääntä Nokilla edelleen riitti. Emäntä ei enää ääntään käyttänyt niinkään paljoa kuin mitä edellisellä radalla. Tulos radalta 0 vp. ja sij. 8/29 (etenemä 3,95m/s). Koska nyt peräkkäisiltä radoilta tuli molemmilta nollat, on meillä tuplanollat valmiina ensi vuoden SM-kisoja varten.
Loppujen lopuksi ei hullumpi kisapäivä, vaikka alkoikin "sieltä jostain". Oikeastaan varsin HUIPPU!
Jahka kotiin päästiin, saivat koiruudet kyllä ylimääräiset herkut...

PS. Sai Noki seuraavana päivänä hieronnan palkaksi. Tosin tuntui tulevan tarpeeseen...

Noks ja kaivattu toinen SERT-A (ensimmäinen tuli 28.8.2016) 
_smaller.jpg

(Katsotaan, josko onnistuisi saamaan Tienhaaran radoista ratapiirrokset... )