Tänään alkoi Gamin juurihoito Kuopion Eläinlääkärikeskuksessa, lääkärinä Lauri Siir (oikea eläinten hammaslääkäri!  ) Tosin hampaan kohtalo riippuisi paljolti siitä, mitä röntgenkuvissa näkyy? Jos siellä todettaisiin jotain vikaa hampaan juurissa lohkeaman seurauksena, jouduttaisiin hammas poistamaan kokonaan. Mutta tänään siis kulmahammas röntgenkuvattiin rauhoituksessa ja juurimurtumia ei todettu.  Emäntä on todella onnellinen tästä! Ja helpottunut.

Nyt tällä kertaa hampaan juurikanava tyhjennettiin kudoksista, huuhdeltiin ja siihen laitettiin väliaikainen täyte. Samalla hiottiin hampaan kärki ja lohkeaman reunat, jotta ne eivät enää aiheuta haavaumia posken sisäpinnalle.

Seuraavassa toimenpiteessä, joka on noin parin viikon kuluttua, kanava huuhdellaan (taas koiruus rauhoitetaan), täytetään pysyvällä täytteellä ja lopuksi päällystetään valokovettuvalla tulpalla.

Tämän jälkeen, kun koko projekti on tehty loppuun, on Gamilla luunkestävä hammas suussaan

Tänään myös Ilo pääsi tikeistään ja ääntä riitti sitten sen mukaisesti   Onneksi emäntä varoitti jo valmiiksi odotushuoneessa olevia, jotta eivät luule, että koiralta päätä katkaistaan...