Eilen emäntä suuntasi koirineen kulkunsa Puijon metsiin, hakemaan vaihtelevuutta normaaleihin lenkkimaastoihin. Ja sitä tuli! Reilun 2,5 tunnin verran yhtämittaista kävelyä.  Välillä koiruuksille oli tarjolla vettä puroista, joihin kakara meni itsenäisesti aina juomaan, mutta Gamia piti ns. juottaa heittämällä vettä heikäläisen suuhun. Tapansa kullakin

Heti alkumatkasta emäntä poikkesi houkuttelevan näköiselle luontopolulle kulkemaan. Aikansa kuljettuaan totesi, että eipä yksinkertaisesti tiedä, että missä on?? Onneksi lopulta tuli tuttua maamerkkiä jo näkyviin, ensin Konttilan muodossa ja sitten: (kuvat kännykkälaatua)

Tämän jälkeen emäntä päätti pidättäytyä pururadoilla ja tutkia niiden opastuskyltit tarkkaan... Suunta ja reitti välillä hukassa, mutta mentiin aina siihen suuntaa, mikä tuntui sillä hetkellä mielenkiintoisimmalta vaihtoehdolta. Tuli pyörittyä aksellilla Puijo - Puijonsarvi ja aikaa tosiaan kulutimme reilut 2,5 tuntia. Mikäs siinä kauniissa kelissä kuljeskellessa ja maisemista nauttien:

Kakara kulki matkan flexissä, kun emäntä sai tarpeekseen heikäläisen höseltämistä ja vetämisestä normaalissa hihnassa, joten Gami luovutti flexinsä heikäläselle. Kakara piti itse itsellään liikettä yllä varsin kiitettävään tahtiin sinkoilemalla pururadalla puolelta toiselle ja edestakaisin, joten matkaan heikäläiselle tuli tuplaten, verrattuna emäntään ja Gamiin. Kun loppumatkasta emäntä vaihtoi kakaran takaisin omaan hihnaansa, oli emännällä yhä edelleen edessään höyryveturi, joka veti voimakkaasti.... Eikö se koskaan väsy??!   Emäntä vain halusi kotonaan kinttunsa nostaa kohti kattoa ja Gamikin painui suoraan nukkumaan...