|
|
|||
|
13.02.2012 - 13:23
Joo... Eipä ole emännällä ennen ollut noin ahnetta koira, kuin mitä nyt! Tai no edesmennyt kessu-Sirukin osasi olla suht ahne alkuaikoinaan tultuaan emännälle, mutta kyllä heikäläisen touhutkin jo vaikuttavat pienille... Emäntä oli eilen leiponut täytekakkupohjan, levynä. Ja laittanut sen valmiiksi kolmeen osaan kasaamista varten ja jättänyt palaset työpöydän takaseinän viereen jäähtymään. Iltalenkki heitettiin koiruuksien kanssa ja heti sen jälkeen, päästettyään koirat sisälle, emäntä käväisi pikaiseen laittamassa auton piuhaan ts. oli poissa muutaman minuutin... Takaisin tullessaan katseli vähän aikaa hölmistyneenä työpöytää ja laski mielessään, että yks-kaks... mutta missä kolmas? Ilmankos Noks tuli ovelle vastaan sen näköisenä, että "en mie mitään olen tehnyt...." ja siinä vaiheessa emäntä kyllä jo katseli, että minne on kynttilä taas silputtu tms, jota voisi Nokilta odottaa. Ei kyllä odottanut ihan tuollaista. Mutta ilmeisesti pojalla tuli maha täyteen, kun normaalisti emännän ottaessa ruokia esille, alkaa Noks jo nälkäänsä kiljumaan -nyt oli aivan hiljaa... Noh, vaikka tuo välillä onkin tuollainen "paskiainen" ja on The Kiljukaula ym yhtä mairittelevaa, niin osaa Noks kyllä olla varsin ihana persoonakin. Sillä on ihan omat juttunsa ja hellyydenosoituksensa
|
Kirjoittaja
MiiaS Lapinporokoirien sekä keeshondin elämää ja ottamuksia monin maustein... Tarkemmin voit meistä lukea kotisivuiltamme Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Karvakuonot
* GAMI * BH, Fin & LV MVA Agilityn PiirM-3 v.2008 Agilityn PiirM-1 v.2009 Tuulenkuun G-Niinkun Gamgi synt.20.3.2005 isä: Tuulenkuun Alkaloidi-Aslak emä: Kivimannun Suviruusu-Ulda * ILO * ![]() TK1
Ikurin Tantum Omeni
synt. 21.11.2008
isä: Valindale Wisky Mak
emä: Ikurin Nefer Nefer
![]() * NOKI *
![]() Iltahämyn Ystävän Sulo
synt. 14.2.2011
isä: Loij-Jan Elämänhalu
emä: Kirjokannen Perho Kultasiipi
![]() Tiedoksi
Blogissa esiintyviä kuvia EI anneta virtuaalikenneleiden käyttöön! (ellei toisin mainita) Suunnitelmissa...
(lihavoidut jo päätetty)
|
||