Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.02.2012 - 10:18

Nokille tuli nyt myös Basics-treeni samalle päivälle kontaktien kanssa. Voisi sanoa, että tämä ensimmäinen kerta meni suunnilleen päin prinkkalaa, kun koiruus yksinkertaisesti "keuli". Kiitos pitkään jatkuneiden kovien pakkasten, emme ole päässeet kunnon pitkille metsälenkeille... Joten virtaahan tuolla sitten oli  Lisäksi alkoi tulemaan kiitettävästi häiriötekijöitä kentän laidalle jo reippaasti ennen seuraavan tunnin alkua, joten Nokin mielenkiinto oli sitten silläkin suunnalla. Emäntä oikeasti ei luottanut ollenkaan tässä vaiheessa koiraansa, että pysyykö se aloillaan lähdössä vai ampaiseeko seuraavan sisääntulijan / sisällä leikittäjän luokse? Joten emäntä ei todellakaan ollut tyytyväinen näihin treeneihin! Liikaa häiriötekijöitä, joten koira ei keskittynyt hommaan.  Ja itse treeni olisi ollut todella yksinkertainen. Onneksi saatiin edes jotain onnistuneita suorituksia, kun keskityminen oli kohdillaan, mutta se oli harvinaista herkkua.

Heti perään oli Contacts-treeni, jossa tällä kerralla olikin Tuija vetäjänä. Ja voi vain sanoa, että Tuija pelasti emännän illan jurppimiselta! Kiitettävästi alkoi taas jo ärsyttämään, kun Noks vain haikaili tyttöjen perään ja kulki taas vaihteeksi nenä tiukasti maassa ja lussutti makuja sisuksiinsa   Eihän siinä sitten alkuun taas treenistä tullut yhtikäs mitään! Muutama onnistunut kontakti saatiin otettua, kun Noks taas huiteli aivan jossain muissa maailmoissa. Onneksi, todellakin ONNEKSI Tuija sitten päätti, että pistetääs Noki menemään kokonaista puomia. Siinä olisi Nokille jo uutta opeteltavaa, kun pelkkä kontakti on sille jo niin helppoa... Koiruus vaan tylsistyy sellaisesta. Ja kas! Ensimmäisen namitetun matalan puomin jälkeen Noks alkoikin jo keskittymään pelkästään emäntään   (siis muutama nami puomin matkalle). Vähän hösellystä ja pari kopsahdusta matalalta maahan, mutta eihän se Nokin tahtia haitannut. Noki otti puomin aivan mahtavasti! Ja yleensäkin ne kontaktit siellä lopussa! HUIPPU!   Iso kiitos todellakin Tuijalle, että pisti Nokille lisää haastetta peliin

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

MiiaS

Lapinporokoirien sekä keeshondin elämää ja ottamuksia monin maustein...

Tarkemmin voit meistä lukea kotisivuiltamme

Karvakuonot

*  GAMI *

  

BH, Fin & LV MVA

Agilityn PiirM-3 v.2008

Agilityn PiirM-1 v.2009

Tuulenkuun G-Niinkun Gamgi

synt.20.3.2005

isä: Tuulenkuun Alkaloidi-Aslak

emä: Kivimannun Suviruusu-Ulda

*  ILO *

 
 
TK1
Ikurin Tantum Omeni
synt. 21.11.2008
isä: Valindale Wisky Mak
emä: Ikurin Nefer Nefer
 
 
 
*  NOKI  *
 
 
Iltahämyn Ystävän Sulo
synt. 14.2.2011
isä: Loij-Jan Elämänhalu
emä: Kirjokannen Perho Kultasiipi
 
Tiedoksi

 

Blogissa esiintyviä

kuvia EI anneta

virtuaalikenneleiden käyttöön!
kuvat © Miia Sihvonen

(ellei toisin mainita)

Suunnitelmissa...

(lihavoidut jo päätetty)

  • 26.5. Agi Laukaa
  • 9.6. Agi Kajaani
  • 10.6. Agi Kajaani
  • 15.6. Agi Jyväskylä
  • 29.6. Agirotu
  • 30.6. Agirotu
  • ( 1.7. Agirotu)
  • 8.7. Agi Varkaus
  • 14.7. Agi Maaninka
  • 15.7. Agi Mikkeli
  • 18.8. Agi Iisalmi joukkue-PiirM
  • 19.8. Agi Kajaani
  • 1.9. Agi Jyväskylä
  • 2.9. Agi Maaninka PiirM
  • 8.9. Agi Mikkeli
  • 9.9. Agi Joensuu / Laukaa
  • 15.9. Agi Varkaus
  • 16.9. Agi Kurkimäki
  • 29.9. Agi Mikkeli
  • 6.10. Agi Jyväskylä
  • 14.10. Agi Pieksämäki
  • 20.10. Agi Kajaani
  • 3.11. Agi Varkaus
  • 17.11. Agi Jyväskylä
  • 1.12. Agi Jyväskylä
  • 2.12. Agi Kurkimäki