Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.01.2012 - 08:38

Vuosi otti ja vaihtui taas vaihteeksi "evakossa" ts mentiin koirien kanssa äidin luokse Uutta Vuotta vastaanottamaan. Yllättävän paljon kuului pauketta sinnekin, vaikka varsin syrjäisellä alueella asuu, jonne normaalisti ei pahemmin ääniä kuulu. Mutta eipä onneksi koirat siitä paukuttelusta välittäneet mitään  Välillä pääsivät pihalle riehumaan lumipallojen perässä, joten niihin keskittyivät enemmän. Kertaalleen oli Ilo vain sitä mieltä, että paukkuja pitää ottaa ja komentaa ihan tomerastikin, joten siinä vaiheessa emäntä nappasi Ilon hihnaan, kun näytti muutoin korvat häviävän koiruudelta  Gami ja Noks eivät pahemmin korvaansa lotkauttaneet paukkeelle.

Contacts 6.1.

Nokilla alkoi kontaktikurssi ACE:lla loppiaisena, joten taas uutta asiaa koiruudelle tiedossa  Kontaktit opetetaan nyt takaperoisesti käyttäen vielä naksutinta apuna. Vähän pisti poitsua mietteliääksi, kun yritti miettiä, että mitä siltä vaaditaan. Emme siis nostaneet koiraa puomin alastulokontaktille, vaan pyrimme siihen, että koiruus käy itsenäisesti siihen koskemassa -näin alkuun. Aivot raksuttivat kovasti, kuten myös suu kävi Nokilla varsin kiivaaseen tahtiin... Haukkua louskutti välillä turhautumistaan sekä pyrki komentamaan, kun ei joko keksinyt mitä pitää tehdä tai ei jaksanut miettiä, mitä vaaditaan... Ja kouluttajan (Harrin) kanssa todettiin molemmat, että Noks oikeastaan palkkaa itse itsensä tuolla haukkumisella (on nimittäin kovisti kiinni haukkuminen heikäläisessä!). Kun Noks saa palkan eli makupalan, ei se malta sitä syödä loppuun asti, vaan jättää kuin hamsteri sen suuhunsa/kurkkuunsa. Haukun äänestä oikeasti kuulee, että milloin on makupala kurkussa ja milloin ei. Ja kun Noks haukkuu, niin lihapullan palanen antaa sieltä makuaan koko ajan ja välillä haukun mukana se sinkoutuu ulos, jolloin Noks sen sitten taas poimii suuhunsa... Ja palkkaa itse itsensä  Treenien loppuvaiheessa alkoi Noki jo tajuamaan homman idean, mutta kotiläksynä nyt pyrimme tuota lisää treenaamaan laatikon avulla, varsinkin kun ensi kerralla emme pääse treeneihin... 

Basics 7.1. 

Lauantain Basics-treeneissä oli kouluttajana Maarika ja aiheena irtoaminen... Jep, se ei tuottanut ongelmaa  Alkuun kertailtiin yksittäin rengasta, sitten yhdistettiin rengas ja muuri ja lopulta lähdettiin liikkeelle esteeltä nro 1. Ensimmäinen pätkä treeneistä meni nrolle 5 asti, jonka jälkeen oli palkkaus (target). Irtoaminen putkeen meni oikein malliikkaasti Nokilla, mutta alussa rengas tuotti ongelmia, tuppasi menemään joko ohi tai hyppäsi kehikon välistä. Sitten emäntä tajusi ohjata vielä tarkemmin ja alkoi käskyttämään jo ennen muuria renkaalle (Rrrrrr...) , jolloin Noks menikin renkaan oikein hienosti!   Kun tuo pätkä oli tehty, lisättiin perään vielä este nro 6 (punainen) ja siinä olikin emännällä vähän tekemistä, jotta sai käännöksen sokkarilla (=persjätöllä) onnistumaan. Ajoitus oli kaikki kaikessa... Jos liian myöhään teki, Noks meni putkeen, jos liian aikaisin alkoi tekemään, Noks tuli 5 esteen ohi... Mutta lopulta tuokin onnistui! Loppuun vielä kunnon rallia nroilla 1-8 (mustat). Sai koiruus irrota omaan tahtiin ja paineltaa reipasta tahtia eteenpäin ja sitähän Noks teki   Emäntä vain huolehti ohjauksesta, jotta koiruus meni sinne minne haluttiin (mm. tarkka ohjaus putkelle nro 6)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

MiiaS

Lapinporokoirien sekä keeshondin elämää ja ottamuksia monin maustein...

Tarkemmin voit meistä lukea kotisivuiltamme

Karvakuonot

*  GAMI *

  

BH, Fin & LV MVA

Agilityn PiirM-3 v.2008

Agilityn PiirM-1 v.2009

Tuulenkuun G-Niinkun Gamgi

synt.20.3.2005

isä: Tuulenkuun Alkaloidi-Aslak

emä: Kivimannun Suviruusu-Ulda

*  ILO *

 
 
TK1
Ikurin Tantum Omeni
synt. 21.11.2008
isä: Valindale Wisky Mak
emä: Ikurin Nefer Nefer
 
 
 
*  NOKI  *
 
 
Iltahämyn Ystävän Sulo
synt. 14.2.2011
isä: Loij-Jan Elämänhalu
emä: Kirjokannen Perho Kultasiipi
 
Tiedoksi

 

Blogissa esiintyviä

kuvia EI anneta

virtuaalikenneleiden käyttöön!
kuvat © Miia Sihvonen

(ellei toisin mainita)

Suunnitelmissa...

(lihavoidut jo päätetty)

  • 18.2. agility
  • 26.2. näyttely (Ilo)
  • 10.3. Agi Varkaus
  • 11.3. Kessujen agikoulutus
  • 17.3. Agi Joensuu
  • 24.3. Agi Jyväskylä
  • 7.4. Agi Joensuu
  • 14.4. Agi Jyväskylä
  • 29.4. Agi Mikkeli
  • 6.5. Agi Kurkimäki